ajattele. ole

Haudo asioite mielessäni, minulle sanottiin.

Sitä minä teen. Viime aikoina, olen ollut sulkeutuneempi kuin pitkään aikaan. On ollut vaikea avata sydäntä kenellekkään ja yksinoleminen on tuntunut ainoalta hyvältä ratkaisulta.

Pelkään tuntea asioita. Mua pelottaa, että toisten sanat alkaa vaikuttamaan mussa ja mun elämässä.
Musta tuntuu siltä, kun kävelisin nuoralla ja mikä tahansa asia voi saada mut tippumaan millon vain.
Tiedän, etten enää jaksaisi kiivetä ylös. Oon tippunu jo riittävän monta kertaa ja ylösnouseminen on aina yhtä vaikeaa. Tiedän, että jos haluan asioiden tapahtuvan, on mun tehtävä päätöksiä ja valintoja. Ja ne sattuu.
Tein miten vain. Joudun jättämään jomman kumman historiaan. Pelottaa. Selviänkö mä. Pärjäänkö.

Viimeaikoina on tuntunu sille, että kaipaan hirveesti ihmisiltä hyväksyntää. Sitä, että saan kokea olevani arvostettu. Ilman sitä, olo tuntuu tyhjältä. Sille, etten ole kenenkään silmissä mitään.
Olin monta viikkoa ilman läheisyyttä. Sitten se tapahtui, luovutin itseni kanssa. Tuntui hyvältä päästä toisen kainaloon. En tiedä. En ollut varmasti kaivannut sitä, kenen kainalossa olin vaan yksinkertaisesti läheisyyttä.
Se tekee usein oloni turvalliseksi ja ilman sitä koen suurta turvattomuuden tunnetta.

Mua ei oo totisesti luotu tänne maailmaan elämään yksin.

puhun. siis olen.

Puhumisesta

Olin menettänyt jo melkein toivoni. Olin ollut lähestulkoon varma, että minä ja Mikael junnattaisi samoilla raiteilla koko ajan, eikä mitään lopputulosta koskaan tulisi syntymään. Eilen illalla tapahtui jotakin historiallista.

Reilun tunnin ajan puhuimme molemmat vakavasti, ilman edes pientä häivähdystäkään riidasta.

Erittäin epätavallista meiltä ja se sai jopa oloni toiveikkaaksi. Olin sanonut Mikaelille, että ero tekee meille vain hyvää, että saadaan ajatella asioita ja selvitettyä niitä itselle. Todellisuudessa en uskonut siihen itse hetkeäkään. Olin varma, ettei Mikael koskaan tulisi ajattelemaan asioita ja minä olisin vanha itsekäs itseni.

Jotakin on ilmeisesti tapahtunut, sillä Mikaelissa oli tapahtunut huomattavaa ihmisenä kasvua ja jopa minä uskalsin avoimesti sanoa omia vääriä tekojani ja heikkouksiani. Osattiin puhua siitä, mikä meni todellisuudessa vikaan. Ennen latelin kasoittan ongelmia, jotka meitä vaivasi mutta nyt voin oikeasti sanoa vain kaksi.

Aika. Suhde ei voi toimia, jos ei anna sille aikaa, jotta se voi pysyä elossa. Ehkä se johtui välimatkasta, osittain motivaatiosta sen järjestämiseen. Nimenomaan, asiat on vain järjestely kysymyksiä

Puhumattomuus ja salailu. Salailu minun puoleltani. Sydän sokaistui Ericistä sanansa mukaisesti. Näin vain hyvän tahtoisen miehen ja sitä se kai onkin. Hetkellisesti. Näkemättömyys Mikaelin kanssa johti isoihin riitoihin ja jotkin asiat jäi vaivaamaan mieltä kovasti.

Uskon, että on aika muutoksille :)

When You're Gone

Siksihän sinua rakastan, tuumasin Mikaelille puolivahingossa.

Myötäilen vain tuulia, keinun niiden mukana. Oma tahto taisi kadota jonnekkin

On hankalaa olla läheisriippuvainen ja samalla haluta olla itsenäinen. Jaksan huolehtia toisesta ihmisestä tiettyyn pisteeseen asti, jossakin kohtaa raja tulee vastaan. Mikael on sellainen, että tahtomattani huolehdin hänestä paljon ja Eric puolestaan sellainen, että toivoisin joskus kuulevani avunpyyntöjä. Taidan haluta jotakin sellaista, mitä ei oikeasti ole edes olemassa.

Eric on kadottanut itsestään jotakin, johonkin. Pidän siitä, että mustasukkaisuutta saatika minkäänlaista omistushalukkuutta ei ole ilmassa. Kaipaisin pääsyä asteen lähemmäs sydäntä, siellä missä olin joskus.
En kaipaa Ericin kanssa läheisyyttä tai seksiä. Onneksi olemme samalla aaltopituudella.

Mikael. Kuin vanhoina hyvinä aikoina. Olen tainnut muistaa, mitä hyvät hetket oli. En oikeastaan edes välttämättä haluaisi puhua imperfektissä. Kaipaan kainaloa ja seksiä. Toinen oppi tuntemaan minut, sydämeni ja mieleni niin hyvin, etten usko kenenkään muun ihmisen edes pystyvän samanlaiseen. Nyt on hyvä olla hetki näin, ihan ilman toista. En usko hetkeäkään siihen, ettenkö vielä jokin päivä eksyisi takaisin Mikaelin ovelle.

ihan okei.

En ole vieläkään välittänyt epävarmuudesta, olen antanut asioiden vain olla.

Ericin huonot puolet alkavat tulla esiin ja vaaleanpunainen kuvitelma romuttua. Kuvio alkaa tulla selkeäksi.
Menemme aina hänen ehdoillaan. Hän sanoo, päättää ja tekee. Hän osaa olla minulle julma, tahtomattaan. Ericiltä puuttuu se jokin, minulle kovin tärkeä asia. Toisen huomioon ottaminen. Kumpa Eric tietäisi, miten huono minun on välillä olla hänen takiaan. Jos meillä on ihanaa, on oikeasti ihanaa. Se kumoaa useinmiten huonot hetket.
Ericin on helppo unohtaa minut viikonlopuiksi. Se suututtaa ja lujaa.

Puhelimeni piippailee usein tekstiviestistä. Mikael juttelee, kuten ennenkin. Muutamaan otteeseen on yritetty selvittää tilannetta. Pakenen todellisuutta. Yhä. On asioita, joita on vaikea sanoa tai kirjoittaa. Mahdotonta.
En halua olla sinun kanssasi enää. Kuulostaa liian lopulliselta. Viralliselta.

Mikael puhuu viesteissään usein ikävästä ja kaipauksesta. Halusta olla taas yhdessä.
Minunkin on ikävä. Jotakin, jossakin. En tiedä ketä saatika mitä. On vain jatkuva kaipaus johonkin.
Kuulen usein myös miehieni lukumäärästä. Omistan paljon miespuolisia ystäviä ja niiden lukumäärä on kasvanut viimeaikoina. Toisaalta, se tuntuu hyvältä. Vihaan vain " kyttäävää " katsetta.

minne tuuli vielä vie

Päätin kirjoittaa nuo kolme hutaistua postausta yhteen isoon.

Tutustuin muutama viikko sitten Mikaelin kaksoisolentoon. Ihan sattumalta vain, törmäsimme netissä.

Olin odottanut uusia naamoja ja tuttavuuksia. Ahkeran juttelun jälkeen totesimme, että jutut sopii hyvin yhteen,

mutta meidän elämät ja rytmit on ihan toisestaan poikkeavia. Ehkä parempi niin.

Kumminkin, tuo poika linkitti minulle laulun, joka kertoo kuulema minusta. Ja eräs kohta pisti silmääni.

oot nuori ja rauhaton sydän

kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään

kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä

Tavallaan parisuhteessa.  Ollaan pidetty hiljaiseloa viime aikoina, mutta tiiviisti yhteyttä kumminkin.  On turhaa heittää kaikki yhdessä rakennettu pois. Se olisi sama, kun heittäisin osan itsestäni menemään. En oikein vielä tiedä, mihin suuntaan jatkaisin, mutta epävarmuus ei oikeastaan haittaa.

Elämä tuntuu täydeliseltä, kun on jatkuvasti menopäällä ja pilkesilmäkulmassa. Ei riskiä, että voisi jäädä yksin, koska sellaisesta en varmasti selviäisi. Se olisi hirveintä, mitä voisi tapahtua.

Eric on sanonut, että meidän täytyisi puhua seurustelusta. Enhän minä sellaista tahdo, suhdetta ! Tahtoisin huutaa ja sano että ” älä pilaa meidän hyviä hetkiä puhumalla seurustelusta ”.  En minä osaa seurustella, saatika sitoutua enää. En minä osaa pysyä yhdessä miehessä. Se on vain totuus.

Koin ennen sellaista kiltin tytön syndroomaa. Ehkä se kostautuukin nyt ihmissuhteissa. Mieleen mahtuu useampi poika yhtä aikaa enkä oikeastaan osaa olla paikoillanikaan.

mutta ei huonoa omatuntoa, ei sitä ainakaan.

niin.

Kun tuntuu, että peilistä tuijottaa mörkö, joka omistaa suuria itsetunto ja ulkonäkö kriisejä,
on sanottava todellinen EI miehille, ikävälle ja puhelimessa ololle.

Ei ole oikeastaan tuntunut juuri miltään. Ei ikävää, ahdistusta saatika kyyneleitä. Mutta pelkään, että tänään se taas tulee. Ahdistus sydämeen ja kyyneleet silmiin. Kun ei olekkaan mitään, eikä ketään.
Että joku alkaisikin tuntua joltakin. Asioiden ja totuuden pakeneminen, on ollut minulle usein ratkaisu kaikkeen.

En osaa kirjoittaa enempää.

ahneella on huono loppu

Eric ilmestyi elämääni jokin aika sitten. Se kumpi löyti kumman, taitaa yhä olla mysteeri. Aika, jolloin tämä miekkonen ilmestyi elämääni, ei ollut ehkä paras mahdollinen. Hän lohdutti ja kuunteli, kun purin tuntojani Mikaelista, epäonnistumisistani. Hetken kuluttua huomasinkin, että olin täydellisen koukussa Ericiin.

Tuosta miekkosesta. Hän on niin erikoinen. En ole ikinä, tuntenut samankaltaista sielunkumppanuutta kenenkään kanssa. En tunne toista, joka ottaisi yhtä samalla tavalla hetkestä kiinni. Me tarinoidaan usein elämästä, joskus monia tuntejakin. Tämän miehen kainalossa, tunnen olevani kotona. Ei ikinä tarvitse olla jotakin ja toinen jaksaa aina muistuttaa, että pystyn mihin tahansa jos oikeasti tahdon.

Kun hän  pysähtyi elämääni, luulen että hän tuli jäädäkseen. Mutten ikinä voisi olla pelkkä ystävä.

Se on meille toistaiseksi aivan tuntematon käsite.  

Mikael tietää hänestä ja meistä. Meidän yhteisistä hetkistämme. Ja kuten varmaan arvaattekin, on se ollut meidän suhteelle " se viimeinen tikki ". .

Nyt tiedätte, molemmista ja kummastakin. Nyt on helpompi taas kirjoittaa